Ohita ja siirry sisältöön
SUUNNITTELU SUOMESSA - TUOTANTO EUROOPASSA

SHALMIAK stories

Ylä- ja alamäkiä - tarina 5

0 kommenttia

Vuonna 2017 innostuin messuista, ja vaikka niihin osallistuminen aiheutti aika lailla jännitystä, en voinut olla laittamatta itseäni uudelleen likoon. Messumaailma toi mukanaan niin paljon kaikkea aivan uutta - upeita ihmisiä, mahtavia kokemuksia ja suuria tunne-elämyksiä.

Vuonna 2018 maaliskuussa päätin kokeilla Helsingin Kädentaitomessuja uudestaan, ja kesäkuussa olin mukana Ommel Espoossa. Nämä olivat hienoja kokemuksia, mutta eivät taloudellisesti kovin kannattavia. Vaikka rakastinkin työtäni kankaiden parissa, tiesin, että minun oli ryhdyttävä miettimään muutoksia. Kilpailu alalla oli kovaa ja menestyäkseen oli luotava jotain uutta - jotain, mikä erottuisi massasta.

Helsingin Kädentaitomessut 2018 Helsingin Kädentaitomessut 2018. Helsingin Katajanokka 2018 Majoitus Hotelli Katajanokassa Helsingin Kädentaitomessujen aikana vuonna 2018.

SHALMIAK Ommel Espoossa 2018
Ommel Espoo vuonna 2018.

Kiinnostuin ekologisista kankaista ja halusin tuoda markkinoille jotain uutta - jotain, mitä kaupat eivät vielä olleet pullollaan. Löysin Amni Soul Econ®, kestävän kehityksen mukaisesti toteutetun biohajoavan kankaan. Pidin erittäin paljon tästä joustavasta, silkkimäisestä ja hengittävästä materiaalista, joka sopi loistavasti urheiluvaatteisiin sekä oman kokemukseni mukaan myös kaikenlaisiin muihin vaatteisiin.

Lähdin innolla esittelemään tätä uutta materiaalia Suomen Kädentaidot -messuille marraskuussa 2018. Minulla oli mukanani sekä kankaita että valmiita leggingsejä, ja toivoin samanlaista menestystä kuin vuonna 2017. Kävi kuitenkin ilmi, etteivät asiakkaani olleet valmiita siirtymään tähän uuteen materiaaliin. Messut olivat taloudellisesti täydellinen floppi, mikä kieltämättä lannisti aika tavalla. Olin epäonnistunut yrityksissäni mennä eteenpäin, mutten myöskään nähnyt vaihtoehtona paluuta vanhaan.

Suomen Kädentaidot 2018 Suomen Kädentaidot 2018.

Odotin vielä uutta kangastoimitusta ja halusin uskoa, että uudet kuosit houkuttelisivat asiakkaitani kokeilemaan tätä uutta materiaalia. Itse rakastin tätä materiaalia, joten mikseivät myös asiakkaani ihastuisi siihen?

Mitä tapahtui SHALMIAKille vuonna 2019? Siitä seuraavassa tarinassa...

Edellinen
Seuraava

Kirjoita kommentti

Kaikki blogikommentit tarkistetaan ennen julkaisua

Kiitos tilaamisesta!

Tämä sähköposti on rekisteröity!

Osta ulkoasua

Valitse sopiva

Muokkaa vaihtoehtoa
Back In Stock Notification
Toimitusehdot
Nämä ehdot koskevat tilauksia, jotka teet kuluttajana SHALMIAK.shopin verkkokaupassa.

Kaikki verkkosivustollamme ilmoitetut hinnat ovat euroina (€) ja sisältävät sovellettavan arvonlisäveron (ALV), joka määräytyy sijaintisi ja ALV-velvoitteidemme perusteella. Hyväksymme maksut seuraavilla maksutavoilla: MobilePay, PayPal ja Klarna (Klarna on käytettävissä maissa, joissa valuuttana on euro). SHALMIAK.shop pidättää oikeuden muuttaa hintoja milloin tahansa. Tilaushetkellä voimassa oleva hinta on sovellettava hinta ostokselle.

Toimituskulut ovat 12 € tilausta kohden kankaiden osalta, kun taas useimpien muiden tuotteiden toimitus on ilmainen. Tuotteemme toimitetaan suoraan valmistajilta sinulle tarpeettoman rahdin minimoimiseksi. Lähetämme tuotteita Kroatiasta, Latviasta, Espanjasta tai muista EU-maista.

SHALMIAK.shop toimittaa tällä hetkellä seuraaviin EU-maihin: Itävalta, Belgia, Bulgaria, Kroatia, Tanska, Viro, Suomi, Ranska, Saksa, Kreikka, Unkari, Irlanti, Italia, Latvia, Liettua, Luxemburg, Alankomaat, Puola, Portugali, Romania, Slovakia, Slovenia, Espanja ja Ruotsi.

Kaikki tuotteet valmistetaan tilaamisen jälkeen, ja tuotantoaika on noin 1–2 viikkoa. Huomioithan, että toimitusajat ovat arvioita ja voivat muuttua meistä riippumattomista syistä.

Asiakkaalla on oikeus peruuttaa ostoksensa 14 päivän kuluessa tuotteen vastaanottamisesta etämyyntiä koskevien sääntöjen mukaisesti. Käyttääkseen peruutusoikeuttaan asiakkaan on otettava meihin yhteyttä ennen tuotteen palauttamista. Tuote on palautettava alkuperäisessä kunnossa, ja asiakas vastaa palautuskustannuksista. Palautusosoite sijaitsee Suomessa.

Toivomme, että olet 100% tyytyväinen tilaukseesi, mutta jos jokin menee pieleen, ole meihin yhteydessä.

SHALMIAK.shop pidättää oikeuden muuttaa näitä ehtoja milloin tahansa. Kaikki muutokset julkaistaan verkkosivustollamme ja astuvat voimaan heti julkaisemisen jälkeen. Suosittelemme asiakkaita tarkistamaan ehdot säännöllisesti pysyäkseen ajan tasalla mahdollisista päivityksistä.

Jos sinulla on kysyttävää ehdoistamme, älä epäröi ottaa meihin yhteyttä.

KULUTTAJANSUOJA

Jos kauppasopimusta koskevaa erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi osapuolten välisillä neuvotteluilla, kuluttaja voi saattaa asian kuluttajariitalautakunnan (www.kuluttajariita.fi) ratkaistavaksi. Ennen asian viemistä kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn kuluttajan tulee olla yhteydessä kuluttajaneuvontaan (www.kuluttajaneuvonta.fi)

Valitse sopiva

this is just a warning
Kirjaudu sisään
Ostoskori
0 kohteita